torstai 25. heinäkuuta 2019

Kasvata maistuvaa inkivääriä kotona

Ryhdy inkivääriviljelijäksi! Saat ihastuttavan huonekasvin ja monikäyttöisen mausteen, joka tekee hyvää myös terveydelle. Inkiväärin kasvatus vaatii tilaa vain yhden kukkaruukun verran.

Ohjeet: Inkiväärin kasvattaminen ruukussa
  1. Osta kaupan vihannesosastolta pala inkivääriä ja leikkaa se kolmeksi—kuudeksi palaseksi.
  2. Anna palojen liota kylmässä vedessä muutama tunti.
  3. Laita palat kukkaruukkuun, jossa on kukkamultaa höystettynä pienellä määrällä turvetta. Palojen ympärillä on hyä olla muutamia senttejä tilaa. Peitä maavarren palat mullalla.
  4. Sijoita inkiväärit lämpimään ja valoisaan paikkaan.
  5. Kastele inkivääri-istutustasi huolella. Ruukun pohjassa pitäisi olla reikiä, jotta multa ei vety liikaa. Huolehdi myös ravinteista. Kasteluveteen liukeneva hyötykasvilannoite sopii hyvin inkiväärille.
  6. Ensimmäiset versot ilmestyvät noin neljän viikon kuluttua. Kun inkiväärit lähtevät kasvamaan, voi istukkaat siirtää omiin ruukkuihinsa. Viiden kuukauden kuluttua inkiväärisato on valmis nautittavaksi.
Kuinka hyvin tunnet ruohovartisen, monivuotisen maustekasvin, inkiväärin? Inkivääristä käytetään mausteena kasvin maavartta joko tuoreena tai kuivattuna jauheena. Väkevä ja vaaleankeltainen mauste on lähtöisin Kaukoidästä, mistä se on levinnyt liki koko maailmaan. Ainakin 1300 -luvulle asti inkivääri oli pippurin ohella tavallisin mauste Euroopassa!

Inkiväärin kasvatus

Eteläisessä Suomessa inkiväärin kasvatus onnistuu puutarhan suojaisessa paikassa tai vaikka parvekkeella. Esimerkiksi kaupasta ostettu inkiväärinjuuri istutetaan 6-10 cm syvyyteen kylvömultaan tai tavalliseen, turpeella täydennettyyn kukkamultaan pienimmät mykeröt ylöspäin. Ruukun tulisi olla noin 20 cm leveä ja korkea, sekä pohjarei´itetty. Liian pienessä astiassa kasvaessaan inkivääri kasvattaa lähinnä vain maanpäälistä osaansa.
Vinkki: Voit leikata inkiväärin myös paloiksi ja liottaa niitä kylmässä vedessä 3-5 h ennen istutusta. Myös juurakon jämäpalanen kelpaa istutettavaksi!

Ruukku asetetaan puolivarjoisaan ja lämpimään paikkaan. Pohjalämpö, esimerkiksi patteri tai lämmitetty lattia auttaa juurtumisessa. Kastellaan kerralla reilusti, mutta annetaan kasteluiden välillä kuivahtaa (juurakko mätänee helposti). Lehdet ilmestyvät 2-8 viikossa.

Siirrä taimi parvekkeelle, kasvihuoneeseen tai puutarhaan yöhallojen mentyä ohitse. Huonekasvina kasvatettaessa ovat helposti punkit riesana. Valon suhteen inkivääri on vaatimaton ja viihtyy hieman varjoisammassakin paikassa. Kesällä taimet kaipaavat runsaasti lämpöä, vettä ja ravinteita. Lannoitetaan kastelun yhteydessä kasvun ollessa kiivaimmillaan - ja mukulasato korjataan ennen pakkasten tuloa. Inkiväärin kasvattaminen kestää siis 5-6 kk.

Tiesitkö, että... inkivääri on hauska ja eksoottinen huonekasvi - ja voi myös kukkia näyttävästi!

Inkiväärin käyttö mausteena

Inkiväärin maku on vahva, joten sen makuun totuttelu voi viedä hetken. Se maistuu makealta, raikkaalta ja tuliselta. Aloita pienellä määrällä ja kokeile rohkeasti juomissa ja ruuissa. Inkivääri nautitaan eri tavoin riippuen siitä, mihin tarkoitukseen sen halutaan vaikuttavan; tuoreena, kuivattuna - tai vaikka eteerisenä öljynä hieronnassa.

Pese ja kuori inkiväärinjuuri hyvin. Raasteena ja silppuna inkivääriä voit lisätä keittoihin, kastikkeisiin ja pataruokiin. Voit kokeilla myös juurenpalan liottamista vedessä, liemessä tai mehussa - ja lisätä sen sitten ruokaasi. Pilkottuna sitä voi käyttää myös teen seassa ja lisätä kotona tehtyihin mehuihin! Sushissa inkivääri on perinteinen lisuke, jota käytetään makuaistin raikastamiseen suupalojen välillä. Raastettu inkiväärin juuri sopii makeisten, curryn, pannulla paistettujen kasvisten, leivonnaisten ja kastikkeiden maustamiseen. Helppo lisätä myös smoothien tai tuorehedelmäpuuron joukkoon! Pieni määrä inkivääriä riittää pitkälle ja jääkaapissa se säilyy hyvin.

Euroopassa inkivääriä käytetään hedelmäruokien (mm. kurpitsasäilykkeiden) sekä leivonnaisten (keksit ja pikkuleivät) sekä juomien mausteena. Skandinaviassa inkivääri kuuluu jouluruokiin, kuten piparkakkuihin ja glögiin. Inkiväärijauhetta voidaan käyttää vaikka sokerin kanssa viilin päällä. Kokeile rohkeasti!

Inkivääriä on käytetty lääkkeenä jo useiden tuhansien vuosien ajan.

Sillä on lukuisia terveysvaikutuksia, jotka pitävät muun muassa flunssan ja infektiot loitolla.

Inkivääri voi kuitenkin myös vahingoittaa kehoasi. Erityisesti silloin.

Olet varmasti kuullut inkiväärin positiivisista terveysvaikutuksista. Se ehkäisee flunssaa, tehostaa ruoansulatusta ja verenkiertoa.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Nuukuus elämäntapana

ihmisellä taitaa olla sen verran järkeä, ettei tehdä pahaa nuukailemalla. Saituus puolestaan on negatiivisuutta lähellä oleva ilmaisu, kun sanotaan vaikka että joku on "kunnon saituri". Nuukuus on hyvästä, onhan se tapana itsellänikin sanoa, että ihmisen pitää olla pienissä asioissa nuuka, jotta se saa joskus jotain suurempaa.

1. Tee eväät

Paljon voi säästää tekemällä ruuat itse lounasruokailun sijaan. Kauhistuttaa, miten jotkut kittaavat neljän euron latteja päivittäin. Näissä voi säästää arjessa helposti. Kaikkea ei kannata ostaa uutena. Esimerkiksi lastenvaatteet pyrin löytämään käytettynä.

Tee itse ruuat raaoista aineksista, jolloin ruoka on halvempaa ja parempaa kuin puolivalmisteet tai valmisruuat. Lisäksi leivo leivät, koska Suomessa leipien kilohinnat ovat hävyttömän korkeat.


2. Mieti vielä

Älä koskaan osta tuotetta nopeasti, hetken mielijohteesta esimerkiksi ystävän tai myyjän painostamana, vaan sano, että mietin vielä hetken. Voit palata vaikka minuutin kuluttua takaisin ostamaan tuotteen. Tämä tekniikka takaa, että päätös on oikeasti oma, mietitty ratkaisusi. Systeemini on säästänyt minut monelta hutiostokselta!


3. Ennakoi ja osta vain tarpeeseen

Osta vain tarpeeseen. Tarkista, löytyykö tarvitsemasi kirpputorilta tai alennusmyynnistä. Ennakoi tarpeet ja osta esimerkiksi talvitakki edellisen kevään poistoista.


4. Ota Excel käyttöön

Paras säästövinkkini on Excel. On pitänyt jo usean vuoden ajan kuukausibudjettia, jossa on tulot ja pakolliset menot seuraavaan palkkapäivään asti ja sitten käyttöön jäävä raha jaettuna päivillä palkkapäivään. Päivitän Exceliä muutaman kerran viikossa. On toiminut loistavasti ja auttaa todellakin varautumaan tuleviin kuluihin!


5. Maksa laskut palkkapäivänä

Budjetointi. Niin typerältä kuin se tuntuukin, palkkapäivänä maksa kaikki laskut pois ja jäljelle jäävästä summasta laske päiväbudjetin. Kun joka päivä pyrkii pysymään päiväbudjetissa, loppukuusta ei käy hullusti.


6. Älä osta huvin vuoksi

Älä osta mitään turhaa ja käytä kauneudenhoitotarvikkeet viimeiseen tippaan ennen kuin ostat uuden. Samoin pesu ja puhdistusaineet. Vaatteita kirpputorilta ja niitäkin vain tarpeeseen. Korjauta ja kierrätä vaatteita. Kävele, pyöräile aina kun matka järjellisen pituinen. Osta ruokaa vain tarvitsemasi määrä, paitsi, jos on edullinen tarjous, osta pakasteeseen.


7. Pidä hernekeitto- ja puuropäiviä

Älä käytä rahaa mihinkään muuhun kuin pakolliseen (asuminen, laskut, ruoka ja bensa), niin pienilläkin tuloilla (reilusti alle keskiansion). Nuukailuun voi jäädä jopa koukkuun!


8. Maksa vain laadusta

Itse en tingi ruuasta, koska hyvä ja terveellinen ruoka on hyvä sijoitus – kenties myöhemmin elämässä säästää lääkärikuluissa? Mutta paras säästövinkki on, että ei heitä ruokaa hukkaan, vaan ostaa aina juuri sen verran kuin tarvitsee. Lisäksi kannattaa maksaa laadusta, koska laatutuotteet kestävät aikaa ja ne voi laittaa myöhemmin kiertoon.


9. Käytä aina käteistä

Käytä aina käteistä rahaa, ja sen avulla olet säästänyt satoja euroja kuukaudessa.


10. Tee itse ja vaihda

Säästän myös tekemällä ruuat itse ja pakastamalla sitten muutaman annoksen aina seuraavaan viikkoon.

VINKIT
  • Virkkaa tai ompele vanhoista tekstiileistä kestotalouspapereita, kestovanulappuja ja kestohevipusseja.
  • Uusiokäytä vanha lasipullo juomapulloksi.
  • Kysele tarvitsemiasi asioita tutuilta tai somessa. Ehdota vaihtokauppoja.
  • Kanna mukana esimerkiksi lasipurkkia ja käytä sitä take away -rasiana, juomalasina, kahvimukina tai biojäteastiana.
  • Käytä sitrusetikkaa huuhteluaineena tai yleispuhdistusaineena liottamalla sitrushedelmien kuoria etikassa vähintään kaksi viikkoa.
  • Kokeile Marseille-saippuaa! Sillä pesee kädet, hiukset, kehon, tahrat ja käsitiskit.
  • Kurkista roskiksiin ja roskalavoille, sieltä voi löytyä käyttökelpoisia tavaroita.
  • Korjaa vaatteita, kenkiä ja muita tavaroita, ennen kuin ostat uusia.
  • Vältä hävikkiä käyttämällä pilaantuvat ainekset smoothieihin, sosekeittoihin tai taikinoihin.
  • Käytä kaikki luovasti hyödyksi – tee korppujauhoja leipäpussin muruista, säästä kylpy- ja suihkuvedet vessan vetämiseen ja käytä biojätepussina kaupan pahvipakkauksia.

Ananaskasvi

Ananas (Ananas comosus) on makea ja mehukas, käpymäinen epähedelmä, joka muodostuu yhteen kasvaneista, paisuneista marjoista. Kypsä ananas tuntuu painettaessa joustavan pehmeältä ja tuoksuu makealta. Se on kotoisin Etelä-Amerikasta.

Ananas eli hedelmäananas (Ananas comosus) on tropiikissa kasvava yksisirkkainen kasvi. Myös sen mehukasta, käpymäistä latvakukintoa eli epähedelmää kutsutaan ananakseksi. Kasvin ruusukkeiset lehdet ovat jäykät ja okalaitaiset, ja ne muodostavat erikoisen vedenkeräysaltaan kasvin juurelle. Kukat ovat sinipunaiset ja kasvavat tähkämäisenä ryhmänä lyhyen varren yläosassa pienen latvaruusukkeen alapuolella. Kasvi kasvaa noin metrin mittaiseksi.

KORKEUS: 30-50 cm
KASVUPAIKKA: aurinkoinen, puolivarjoinen
KASVUALUSTA: kuiva, hiekkapitoinen, vettäläpäisevä

MULTA                                                  LANNOITE
Kaktus- ja mehikasvimulta                   Kukkaravinne

VEDEN TARVE                       VALONTARVE           
Keskiverto                                 Aurinkoinen                 
KUKINTA-AIKA                     KASVUKORKEUS
Keskikesä                                     30-50cm

Ananakset viihtyvät parhaiten lämpimässä, vedottomassa ja valoisassa kasvupaikassa. Kasvualustana on hyvä käyttää kaktusmultaa tai hiekkapitoista kukkamultaa. Kasvukaudella ananasta kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti. Multa saa kuitenkin kuivahtaa kastelukertojen välillä, sillä ananaksen pienet juuret kärsivät liiasta märkyydestä. Talvikaudella kasvia kastellaan niukasti. Kukinnan ja mahdollisen hedelmän teon jälkeen lehtiruusuke kuolee ja kasvu jatkuu juurelle muodostuneista uusista lehtiruusukkeista.

Ananas eli hedelmäananas on tropiikissa kasvava ruusukeruoho. Myös sen mehukasta, käpymäistä latvakukintoa eli epähedelmää kutsutaan ananakseksi. Kasvin ruusukkeiset lehdet ovat jäykät ja okalaitaiset. Ruusukkeesta kohoaa tukevaan lehtiruusukkeeseen päättyvä, jäykkävartinen kukinto. Latvaruusukkeen alapuolella sijaitsevasta tiheästä kukinnosta muodostuu käpymäinen hedelmystö. Kukat ovat sinipunaiset ja kasvavat tähkämäisenä ryhmänä lyhyen varren yläosassa pienen latvaruusukkeen alapuolella. Luonnossa kasvi kasvaa noin metrin mittaiseksi, huonekasvina käytettävät ananakset ovat noin 30-50 cm korkeita.

Tropiikin kasvina ananas vaatii lämpöä, valoa ja tasaista kosteutta. Sijoituspaikka on hyvä olla valoisa tai aurinkoinen ja huoneenlämmön yli 20 astetta, kesäisin ananaksen voi siirtää 22-25 asteen lämpöön. Huonekasvina ananas viihtyy hiekansekaisessa mullassa, joten sopiva multa on Kaktus- ja mehikasvimulta.

Ananasta kastellaan niukasti, mutta tasaisesti. Pintamulta saa kasteluiden välillä kuivahtaa. Kasvia lannoitetaan muutaman viikon välein Kukkaravinteella tai Luonnonmukaisella lannoitteella.
Ananaksen multa vaihdetaan keväällä, kun ruukku on käynyt ahtaaksi.
Ananaksen voi kasvattaa itse kaupan ananashedelmästä. Lehtiruusukkeen tulee olla hyväkuntoisia ja vihreitä. Ruusuke leikataan irti ja hedelmäliha poistetaan huolellisesti kannasta. Lehtiruusukkeesta poistetaan lehtiä parin sentin matkalta. Lehtien alta paljastuu pieniä juuria.
Ruusuke istutetaan Kaktus- ja mehikasvimultaan ja tämän jälkeen multa pidetään tasaisen kosteana. Liikaa märkyyttä tulee varoa, ettei ruusuke mätäne. Juurtumisen jälkeen, joka voi viedä parikin kuukautta, kastellaan kerran viikossa.

Kasvata oma ananas

Kaupasta valitaan ananas, jonka lehdet ovat hyvävoimaiset ja vihreät. Lehtiruusuke leikataan irti ja kaikki hedelmäliha leikataan irti kannasta. (Hedelmäliha saattaa pilaantua ja estää juurtumisen.) Seuraavaksi lehtiruusukkeesta irrotetaan alimpia lehtiä noin 2 cm matkalta. Lehtien alta paljastuu pieniä juuria.

Ananas istutetaan hiekansekaiseen, ilmavaan multaan, kuten Kaktusmultaan. Ruukuksi valitaan lasittamaton saviruukku, joka kuivuu nopeasti kasteluiden välillä. Juurtumisen ajan seurataan, että multa on tasaisen kostea (ei märkä). Juurtuminen saattaa viedä noin 2 kk. Sen jälkeen ananasta kastellaan kerran viikossa. Liikakastelu mädännyttää kasvin helposti. Juurtumisen jälkeen lehtiruusukkeesta alkaa kasvaa uusia lehtiä. Ananas viihtyy aurinkoisella ikkunalla.

Ananaksessa vitamiineja ja flavonoideja


Ananas sisältää runsaasti kuitua ja mangaania, flavonoideja ja B1- ja C-vitamiineja. C-vitamiini ja flavonoidit ovat antioksidantteja, jotka estävät soluille haitallisia hapettumisreaktioita. B1-vitamiinia eli tiamiinia tarvitaan hiilihydraattien ja rasvahappojen aineenvaihdunnassa. Sillä on myönteisiä vaikutuksia verenkiertoon ja tärkeä merkitys myös hermoston toiminnassa.

Ananaksella on myös nestettä poistava vaikutus ja se sisältää luonnollista bromelaiini-entsyymiä, joka hajottaa proteiineja ja siis mm. tehostaa proteiinipitoisen ruoan sulamista. Se on siis ansainnut paikkansa pihvin ja pizzan päällä.

Eksoottisen ananaksen kasvatus kotona onnistuu helposti. Aivan ensiksi sinun tulee ostaa kaupasta tuore ananas ja säilyttää sen ’hattu’. Jos haluat kasvattaa monta ananasta, hanki sen verran hattuja, kuin haluat kasvattaa – yhdestä hatusta kasvaa yksi ananas. Ananaksen kasvatukseen tarvitsen kannullisen vettä, kukkaruukun ja kärsivällisyyttä: ananaksen kasvaminen ottaa aikansa, mutta sen kehittymisen seuraaminen on hauskaa puuhaa.

Ananakset ovat terveellisiä ja sisältävät paljon elimistölle hyödyllisiä ravintoaineita ja vitamiineja, mm. kaliumia, foolihappoa, C-vitamiinia ja B1- ja B6-vitamiineja. Ananas toimii luonnollisena diureettina ja auttaa poistamaan myrkkyjä kehosta, se sisältää myös runsaasti kuitua, mikä pitää vatsan tyytyväisenä ja suolen toiminnan normaalina. Kaiken tämän lisäksi ananas kiihdyttää aineenvaihduntaa ja rasvanpolttoa, tappaa suolistossa loisivat pieneliöt ja helpottaa ruuansulatuksen toimintaa. Mahtavaa, eikö totta?

Ananasta voi käyttää leivonnaisiin, salaatteihin, grillaukseen ja paistamiseen. Se sopii hyvin liharuokien kanssa. Ananaksen voi mehustaa aamupalalla juotavaksi – mikä ihana tapa aloittaa aamu energisesti! Suosittelemme ananaksen kasvatusta kesällä, sillä Suomen pimeä ja kylmä talvi voi koitua sille kohtalokkaaksi.

Ananaksen kasvatus kotona

Aivan aluksi tulee valita hyvälaatuinen ananas, jonka hatusta lähdetään kasvattamaan uutta hedelmää. Valitse kypsä ananas, joka ei ole pehmennyt liikaa ja jonka hattu on vielä elinvoimaisen vihreä ja jäykkä. Älä osta ananasta, jonka lehdet ovat lakastuneet tai joka tuoksuu voimakkaasti, sillä tällaiset ananakset ovat jo kypsyneet sen verran, että niistä ei saa kasvatettua uutta. Suosi luomua, jos vain mahdollista, sillä luomuananaksia ei ole käsitelty myrkyllisillä kemikaaleilla tai hyönteistorjunta-aineilla.

Tarkista etteivät ananaksen kuoren pienet piikit ole tummentuneet tai harmaantuneet ja että ananaksessa ei ole ötököitä. Kaiken kaikkiaan ananaksen tulisi näyttää raikkaalta ja tuoreelta.

Ensimmäinen vaihe

Poista ananaksen hattu. Älä leikkaa veitsellä, vaan ota jämäkkä ote hatun juuresta ja väännä se irti ranneliikkeellä. Vääntämällä hatun irti saat enemmän luonnollisia juuria kuin leikkaamalla.Seuraavaksi tulee siistiä hatun kiinnityskohta. Poista siinä kiinni oleva hedelmäliha ja pyyhkäise se kuivaksi rätillä. Kiinnityskohtaan alkaa kasvaa juuria, joten on tärkeää ettei se ala homehtua, kun hedelmäliha vanhenee. Ylläolevassa kuvassa on esimerkki siitä, miltä hattuun kasvavat juuret näyttävät.

Toinen vaihe

Tämä vaihe on hyvin tärkeä. Hattujen on pysyttävä elossa eli ne eivät saa kuivua. Täytä kannu tai suuri purkki vedellä (kokeile ensin, että ananaksen hattu mahtuu siihen) ja aseta ananaksen hattu veteen kuvan osoittamalla tavalla.

Hatun on pysyttävä vedessä vähintään kolmen viikon ajan, jolloin juuret alkavat kehittyä vähitellen. Vesi tulee vaihtaa joka päivä ja kannu tulee asettaa sellaiseen paikkaan kodissa, jossa on jatkuvasti korkea lämpötila. Ananas tulee lämpimistä olosuhteista, joten auringonvalo ja lämpö tekee sille hyvää: ikkunalauta, keittiönpöytä tai parveke kesällä ovat kaikki hyviä ananaksen kasvatuspaikkoja.

Kolmas vaihe
Vihdoinkin, monen viikon kasvatusprojektin jälkeen ananaksen hattusi on kasvattanut runsaat ja hyvinvoivat juuret. Sitten seuraa kasvatusvaiheen tärkein askel eli hatun poistaminen vedestä ja sen istuttaminen multaan.Käytä savista kukkaruukkua, ei koskaan muovista. Levitä ruukun pohjalle kerros soraa hyvän vedenpoiston takaamiseksi.

Käytä istuttamiseen tavallista multaa, tähän ei tarvita mitään sen ihmeempää. Ananas kasvaa parhaiten kosteissa ja lämpimissä oloissa, mutta mullan ei tarvitse olla kovin märkää eikä ananasta tarvitse kastella jatkuvalla syötöllä. Istuta hattu multaan juuret mukavasti syvällä mullassa ja aseta valoisaan paikkaan.

Seuraavaksi tarvitaankin runsaasti kärsivällisyyttä, sillä ananas kasvattaa hedelmää istutushetkestä vähintään vuoden. Juurien kasvaminen kestää 6-8 viikkoa ja kahden kuukauden juurtumisen jälkeen ne ovat kaikkein voimakkaimmillaan. Ananasta ei tarvitse kastella kuin kaksi kertaa viikossa.

Älä huolestu, jos hatun lehdet putoavat pois, sillä se on normaalia ja ananas kasvattaa pian uudet lehdet tilalle. Ananas kasvaa nopeiten lämpimien kuukausien aikana ja hidastaa kasvua, kun ilma viilenee. Talvella ananas ei kasva. Vaikka ananaksen kasvatus kestääkin kauan, on niiden kasvattaminen kotona hauska projekti, joka ei vaadi paljoa. Ajattele, miten mahtavalta tuntuu pitkän kasvatuksen jälkeen maistaa omaa itse kasvatettua ananasta!

Linkkejä asiaan liittyen:
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/1954c37c-bc6b-41af-b0bc-bb613f4f7032
https://askelterveyteen.com/ananaksen-kasvatus-kotioloissa/
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kauniita-kukkia-kotiin-ilmaiseksi-kaupan-ananas-purkkiin-kasvamaan/3254324#gs.nxlf63
http://www.puutarha-artikkelit.fi/artikkelit/ananaksen-lisays/

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Kääpiöbanaani

Kääpiöbanaani (Musa acuminata) on banaanien (Musa) sukuun kuuluva kasvi.

Tuntomerkit

Kääpiöbanaani on suureksi kasvava indonesialainen kasvi, jota käytetään Suomessa huonekasvina. Se kasvaa nopeasti ja saattaa tulla parin metrin pituiseksi. Lehdet ovat kookkaat, jopa metrin mittaiset ja raikkaanvihreät. Kääpiöbanaani vaatii paljon tilaa. Kasvi ei kuki eikä tee hedelmiä normaalissa huoneenlämmössä, mutta saattaa tuottaa satoa kasvihuoneessa. Yleensä yksi selkeä pääverso, johon ruodilliset lehdet kiinnittyvät kierteisesti. Sivuversoja kasvaa tyvestä.

Hoito

Kääpiöbanaani vaatii runsaasti valoa, mutta ei kestä suoraa auringon paahdetta. Multa kastellaan kunnolla ja annetaan sitten kuivahtaa ennen seuraavaa kastelukertaa. Kärsii kuivassa huoneilmassa, vaatii kosteutusta esimerkiksi suihkuttamalla tai ryhmittämällä kasveja niin, että saadaan aikaiseksi pienilmasto. Kääpiöbanaania ei kannata leikata, sillä se ei haaraudu leikattaessa. Mahdolliset tyvivesat voi irrottaa puolimetrisinä, jos haluaa lisätä kasvia.
  • Kylvöaika: koko vuosi
  • Kylvö: ruukkuihin kevyeen multaan n. 2 cm syvyyteen. Siemenen naarmutus ja liotus 1-2 vuorokautta nopeuttaa itämistä. Itää kauan, jopa 3 kk. Itää +25-30 asteessa.
  • Hoito: Vaaleanpunaiset 2 cm pitkät hedelmät. Pitää auringosta ja runsaasta lannoituksesta. Vältä talvella liikakastelua. Uudelleenistutus joka vuosi. Isoon ruukkuun. Hedelmät ovat syötäviä. Tehtyään hedelmät kasvi kuolee, mutta juuresta saattaa versoa uusia taimia.
  • Annoksesta 3 tainta.
  • Korkeus 150-200 cm.
  • Suosii valoisaa kasvupaikkaa, mieluiten hajavaloa.
  • Talvella lämpötilaa ei saa päästää laskemaan alle 10°c.
  • Kasvukaudella tarkkaile multaa, pidä se kosteana, talvella vähennä kastelua mutta älä päästä multaa kokonaan kuivaksi.
  • Lannoita viikottain keväällä ja kesällä.
Kääpiöbanaani (Musa acuminata) sijoitetaan valoisaan paikkaan. Keväällä ja kesällä se kannattaa kuitenkin suojata kuumimmalta auringonpaisteelta.

Multa kastellaan perusteellisesti joka kastelukerta ja sen annetaan kuivahtaa kastelujen välillä. Banaania lannoitetaan keväästä syksyyn kerran viikossa, talvella kerran kuussa.

Kuiva huoneilma heikentää kääpiöbanaanin viihtymistä, minkä vuoksi sitä kannattaa suihkutella etenkin talviaikaan. Talvella banaani viihtyy hieman asuinhuonetta viileämmässä, yli 10-asteisessa, valoisassa paikassa.

Esimerkiksi sen ostopurkin jälkeen, ruukkujen koot näin. 5 ltr >10 ltr > 20ltr > 30 ltr > 40ltr saavi ja siitä isomnat. 

Kun banaani kasvaa kunnolla ja on terve, niin uusi lehti on aina suurempi kuin se edellinen ja lehtien nivelväli kasvaa. Eli runkoa tulee lisää. Jos ei näin tapahdu, niin silloin on jotain pielessä. Se ei saa alkaa kasvaa sumppuun. Kun banaani lähtee kasvuun, niin se tarvitsee silloin ihan hurjasti ravinteita. Pikku tilkka jotain perus huonekasvi lannoitetta ei riitä yhtään mihinkään banaanien kasvattamisessa. 

Järeemmät aseet käyttöön. Joka kastelukerta Puutarhan kesää normiannoksella. Tai sitten joka kolmas tai neljäs kastelukerta 4x annostuksella ja vain siinä vaiheesa, kun uusi, edellistä isompi lehti, ilmestyy 5-7 päivässä. Se tarkoittaa sitä, että kasvu on voimakasta. Lisänä kananpaskaa rakeina tai puikkoina kaivetaan ruukun reunoille, syvälle mullan alle ja peitetään. Banaanin kykyä ottaa ravinteet vastaan tehostetaan vielä merilevällä. Sillä tulee vahvat juuret. 

Banaani tarvii paljon vettä kasvun aikana, mutta ei sitä pidä myöskään hukuttaa. Siihen tulee herkästi harsosääskiä ja jos niitä pörrää siinä banskun mullan pinnalla, on se merkkinä siitä, että sitä on kasteltu liikaa. 

Tämä banskulaji (kuten muutkin) totutellaan varovasti aurinkoon. Aikainen amu- tai myöhäinen ilta-aurinko on hyvä aloittaa. Auringossa oloaikaa pidennettään päivitäin 10-15 minuutilla, kunnes se voi olla koko päivän ulkona auringossa. Liian kuumassa sen lehtien reunat alkaa taipua alas. 

Banaani näin itse säätelee haihduttamista. Se kannattaa siis vetää varjoon ihan päivän kuumimpina tunteina. Illalla lehdet nousee taas ylös. Tälle banaani lajikkeelle ilmestyy kauniit punaruskeat laikut lehtiin, mutta ne katoaa siinä vaiheessa, kun banskulle tulee ikää lisää. Silloin ne lehdet on ihan kokovihreät.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Trooppinen juustokakku

noin 10 annosta

Täyte                            Keksipohja
6 liivatelehteä               150 g digestivekeksejä
4 dl vispikermaa           75 g sulatettua voita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl hedelmämehua tai esim. Gato Negro Breeze Tropical -wine spritzeriä

Kiille

3 liivatelehteä
140 g ananasta
2 dl hedelmämehua tai esim. Gato Negro Breeze Tropical -wine spritzeriä
3 rkl sokeria

Koristeluun

2 säilykepersikkaa lohkottuna
1 kiivi kuorittuna ja lohkottuna
1 passionhedelmä halkaistuna
1 dl kotimaisia vadelmia
1 dl mansikoita

Keksipohja

1. Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sekoita sulaan voihin.
2. Pingota leivinpaperi noin 20 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Painele keksiseos vuoan pohjalle lusikkaa apuna käyttäen.
3. Laita pohja pakkaseen siksi aikaa, kun valmistat täytteen.

Täyte
1. Laita liivatteet likoamaan 5 minuutiksi kylmään veteen.
2. Vaahdota kerma vaahdoksi. Vatkaa yhteen sokerit ja tuorejuusto.
3. Kuumenna 1 rkl hedelmämehua tai wine spritzeriä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sulata ne kuumaan juomaan. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki.
4. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseokseen sähkövatkaimella samalla vatkaten.
5. Kääntele kerma tuorejuustoseokseen ja kaada seos keksipohjan päälle.
6. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi.

Kiille

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi.
2. Aja ananakset tehosekoittimessa sileäksi seokseksi.
3. Lisää ananasseos, sokeri ja hedelmämehu tai wine spritzer kattilaan ja kiehauta. Purista liivatteista vesi ja sulata ne nesteeseen. Anna kiilteen jäähtyä hetki.
4. Valuta kiille jääkaapissa hyytyneen kakun päälle lusikkaa apuna käyttäen. Nosta kakku takaisin jääkaappiin vielä pariksi tunniksi, jotta kiille hyytyy.

Koristelu

Irrota kakku varovasti vuoasta ja asettele koristeet kakun pintaan haluamallasi tavalla, juuri ennen tarjoilua.

Gato Negro Breeze Tropical on sopiva juoma kakun rinalle juotavaksi kakusta nautittaessa.

Naked cake

noin 10 annosta

Pohja                                             
100 g sulatettua voita             
5 keskikokoista munaa
2 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljajauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl marjamehua tai esim. Gato Negro Breeze Fresh Berries -wine spritzeriä

Täyte                                                         Väliin ja koristeeksi
4 dl vispikermaa                                         3 dl mansikoita
2 rkl tomusokeria                                       2 dl mustikoita
3 rkl vanilliinikreemijauhetta                    2 dl kotimaisia vadelmia
100 g maustamatonta tuorejuustoa            (tuoreita kirsikoita)
                                                                   sitruunamelissan lehtiä

Pohjan valmistus
1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vatkaa munat, sokeri ja vaniljajauhe vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voisula muna-sokerivaahtoon.
3. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja kääntele tasaiseksi taikinaksi.
4. Kaada taikina voideltuun, noin 20 cm halkaisijaltaan olevaan alumiiniseen kakkuvuokaan.
5. Paista kakkua uunin keskitasossa noin 40-45 minuuttia, tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä. Kumoa kakku ritilälle jäähtymään.
6. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan.

Täytteen valmistus
1. Vatkaa kerma, tomusokeri ja vanilliinikreemijauhe jämäkäksi vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon maustamaton tuorejuusto.

Kakun kokoaminen
1. Nosta ensimmäinen pohja kakkuvadille. Kostuta pohja. Levitä 1/3 täytteestä ensimmäisen pohjan päälle. Lisää täytteen päälle 1/3 osa marjoista.
2. Toista edellä olevat kohdat joka kerroksittain. Koristele kakku vielä sitruunamelissan lehdin.


Juomaksi sopii hyvin Gato Negro Breeze Fresh Berries Wine Spritzer kakkua nautittaessa.
https://www.alko.fi/tuotteet/946307/

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Japani

Japani (jap. 日本, Nihon tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman kymmenenneksi suurin, yli 127 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.

Arkeologisen tutkimuksen mukaan Japanin saarilla on ollut asutusta jo myöhäispaleoliittisella kaudella. Ensimmäiset kirjatut maininnat Japanista esiintyvät kiinalaisissa teksteissä ensimmäiseltä vuosisadalta. Otettuaan käyttöön nykyisen perustuslakinsa vuonna 1947 Japani on ollut perustuslaillinen monarkia, jolla on keisari ja vaaleilla valittu parlamentti. Nykyään Japani on suurvalta, jolla on ostovoimapariteetilla korjatulla bruttokansantuotteella mitattuna maailman kolmanneksi suurin talous. Maa kuuluu Yhdistyneisiin kansakuntiin, G8-ryhmään ja APECiin.
  • Väkiluku: 126,8 miljoonaa (2017) Maailmanpankki, Trendaava
  • Pääkaupunki: Tokio
  • Keisari: Naruhito
  • Valuutta: Japanin jeni
  • Muita kaupunkeja: Jokohama, Osaka, Nagoya
  • Väestötiheys: 337,1 / km²
Historia

Japanin historia on perinteisesti jaettu kausiin, joita on 13 tai enemmän, ja niiden alajaksoihin. Viimeiset viisi kautta 1800-luvun puolivälistä saakka ovat vastanneet keisarien hallituskausia. Nykyinen meneillään oleva kausi on Reiwa-kausi.Japanin saariston ensimmäiset asukkaat paeoliittisella kaudella olivat metsästäjä-keräilijöitä, jotka saapuivat todennäköisimmin Koreasta ja Koillis-Aasiasta. Japanin paleoliittisen asutuksen ajoitetaan yleisimmin alkaneen yli 10 000–30 000 vuotta sitten.

Myös muuttoaaltoa Polynesiasta maan eteläosiin on pidetty mahdollisena. Ensimmäiset sivilisaation merkit ilmaantuivat alueelle noin 10 000 eaa. Jōmon-kulttuurin alkaessa. Kulttuurille luonteenomaisia piirteitä olivat mesoliittis-neoliittinen, osittain paikallaan pysyvä metsästäjä-keräilijöiden elämäntapa ja alkeellinen maatalous. Tältä kaudelta peräisin olevat, usein punotuilla tai suorilla naruilla painetuilla kuvioilla koristellut saviastiat kuuluvat maailman vanhimman säilyneen keramiikan joukkoon.
Jōmon-kautta seuraava Yayoi-kausi alkoi noin 200-luvulla eaa. Kyūshūlla leviten vähitellen pohjoiseen. Kausi tunnetaan Jōmon-kauden tavoin keramiikastaan, joka oli teknisesti kehittyneempää ja vähemmän koristeltua kuin aiemmin. Riisinviljely saapui Japaniin manner-Aasiasta kauden alussa tai myöhäisellä Jōmon-kaudella; lisäksi saarille saapuivat pronssin ja raudan valmistus, kankaan kudonta ja uusi hautaustapa. Yayoi-kulttuuri oli ensimmäinen täysin maatalouteen pohjautuva kulttuuri Japanissa.
Japanilaiset esiintyivät ensimmäisen kerran kirjoitetussa historiassa kiinalaisessa Myöhemmän Han-dynastian kirjassa ensimmäisellä vuosisadalla, jolloin maasta käytettiin nimeä ”Wa”. Kolmen kuningaskunnan kronikassa kerrotaan saarilla 200-luvulla jaa. sijainneesta Yamataikokun valtiosta, jonka on arveltu sijainneen joko Pohjois-Kyūshūlla tai Honshūn keskiosassa.
200-luvulla alkaneella Kofun-kaudella Yamato-klaani nousi Japanin keskeiseksi poliittiseksi toimijaksi ja aiemmin hajanaisen maan yhdistyminen alkoi. 300-luvun loppuun mennessä Yamato oli noussut vakiintuneeksi kuningaskunnaksi, jolla oli yhteyksiä Koreaan ja Kiinaan. Kofun-kausi on saanut nimensä jättimäisistä hautakummuista, jotka päällystettiin haniwa-veistoksilla. Yamato-valtion taantuessa 500-luvulla buddhalaisuus alkoi saapua Japaniin korealaisen Baekjen kuningaskunnan kautta.

Käytöstavat Japanissa kannattaa muistaa. Maassa kohteliaisuus on itsestäänselvää. Kaikenlainen möykkääminen ja öykkäröinti on törkeää – ja ulkomaalaista. Turisteja kohtaan ollaan silti suopeita, mikäli mokailu rajoittuu moninaisessa tapakulttuurissa luovimiseen. Möykkärit kierretään kaukaa.

Kun noudatat edes näitä perussääntöjä, sinua kunnioitetaan ja arvostetaan fiksuna ulkomaalaisena, ja se on jo paljon!
  1. Kohdatessasi japanilaisen tuttavan, älä syöksy halaamaan, vaikka vaikuttaisi siltä, että tuttava tulee lähelle. Tein kerran tämän erheen, ja sain halattavakseni mykistyneen puupökkelön. Hyvä tapa on kumartaa kevyesti, ja monet japanilaiset kyllä tietävät, että ulkomaalaista voi kätellä.
  2. Japanilaiset eivät romanttisissa olosuhteissakaan halaile ja suutele julkisesti. Kulkeminen käsi kädessä on tavallista pareille.
  3. Muista sanoa sumimasen eli anteeksi/kiitos hieman joka välissä. Sana on hyvä esimerkiksi ruuhkassa tunkiessa, tietä kysyessä, ravintolassa tarjoilijan huomion saamiseksi ja kiitokseksi saatuasi tarjoilijalta lasintäydennyksen. Sano aina sumimasen, jos sinusta tuntuu, että vaivaat jotakuta jollakulla asialla tai jos tunnet, että nyt toimit tökerösti.
  4. Älä niistää töräytä julkisella paikalla. Japanilainen saattaa korkeintaan sievästi taputella nenäänsä nenäliinalla. Kohteliaampaa on niistää sisäänpäin, vaikkei se kuulosta sen paremmalta vaihtoehdolta.
  5. Japanilaiset eivät syö eväitään julkisissa liikennevälineissä tai kävellessään kadulla. Poikkeuksen tekevät puistot ja ylipäänsä se, että istuu jonnekin alas. Myös pitkän matkan kulkuvälineissä yksi matkan kohokohdista on ateriaboksin nauttiminen.
  6. Puhelimissa ei yleensä pidetä ääniä päällä eikä kännykkään puhuta liikennevälineissä. Puhelimia kyllä muuten näprätään jatkuvasti.
  7. Tupakkaa ei saa polttaa ulkona missä vain, vaan ainoastaan tupakointiin merkatuilla paikoilla. Niitä on esimerkiksi asemien edustoilla. Kadulla tupakoiminen on paheksuttavaa. Sen sijaan baareissa ja useissa kahviloissa ja ravintoloissa saa yhä polttaa, vaikka kieltoja on tullut enemmän.
  8. Japanissa miesten ei ole tapana avata ovia naisille tai auttaa kantamusten kanssa, joten sellaista kohteliaisuutta ei kannata odottaa. Vanhempia ihmisiä kunnioitetaan, tai ainakin vanhempia miehiä. Hmh.
  9. Silmiin katsominen ei ole enää niin epätavallista, mutta tuijottaminen on moukkamaista. Opettele japanilainen tapa tuijottaa vaivihkaa ja salaa.
  10. Riisu aina sisätiloissa kengät. Wc:ssä on yleensä erilliset vessatohvelit, joihin mahdolliset sisätohvelit on vaihdettava. Kengät riisutaan myös sovituskopissa, toimistoissa ja pienissä temppeleissä sekä ryokan-majataloissa, muissa majoituskohteissa tai joissakin ravintoloissa.
  11. Monet japanilaisnaiset laittavat julkisessa käymälässä päälle tarkoitukseen suunnitellun hurinan. Ei ole kohteliasta lorotella täysillä.
  12. Käyntikortin antaminen on sivistynyt teko. Ojenna se pitämällä kortin yläreunoista kiinni molemmin käsin. Ole kiinnostunut vastapuolen antamasta käyntikortista.
  13. Japanilaiset arvostavat pieniä tuliaisia. Muista kaunis paketointi! Itse vien usein suomalaisia keksejä ja karkkeja tai muumitavaraa. Japanilaiset pitävät skandinaavisesta muotoilusta ja luontoon liittyvistä lahjoista. Salmiakkia ei kannata viedä, paitsi tietenkin kuriositeettina: kyllä he nielevät herkkumme urhoollisesti: omoshiroiiii, mielenkiintoista…
  14. Koskaan ei voi kumarrella liikaa! Eikä hymyillä!

Dubai

Dubai (arab. دبيّ‎) on yksi Yhdistyneiden arabiemiirikuntien emiraateista ja samalla emiraattien kaupunki.
Pinta-ala: 4 114 km²
Väkiluku: 3,137 miljoonaa (8. lokak. 2018)
Dubain emiraatti on väkiluvultaan ja pinta-alaltaan toiseksi suurin Abu Dhabin jälkeen. Dubai erottuu muista arabiemiraateista siten, että öljytulot muodostavat vain kuusi prosenttia sen bruttokansantuotteesta. Suurin osa emiraatin tuloista perustuu Jebel Alin vapaasatama-alueelle ja kasvavalle matkailulle.
Dubain hallitsijana 4. tammikuuta 2006 lähtien on ollut šeikki Muhammad ibn Rašid Al Maktum. Tätä ennen vuodesta 1990 kuolemaansa asti johtajana toimi hänen isoveljensä šeikki Maktum ibn Rašid Al Maktum, jonka aikana Dubaista tuli Arabiemiirikunnissa merkittävä kaupan ja matkailun keskus. Molemmat toimivat myös Arabiemiirikuntien varapresidenttinä ja pääministerinä.
Dubain öljyvarannot ovat alle kahdeskymmenesviidesosa Abu Dhabin öljyvarannoista, ja öljytulot muodostavatkin nykyään vain pienen osan kaupungin tuloista. Silti arabiemiirikunnissa on verovapaus, koska valtio omistaa yli puolet maan öljyvaroista.
Dubain 2,1 miljoonasta asukkaasta noin 80 prosenttia on ulkomaalaisia. Monet työläisistä ovat kotoisin Sri Lankasta, Bangladeshistä, Intiasta ja Pakistanista, ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet heidän elinolojaan.
Dubai sijaitsee Persianlahden rannalla Arabiemiraattien koillisosassa. Dubain kaupungin pinta-ala on noin 35 neliökilometriä, ja emiraatin urbaanin alueen ala on 3 885 neliökilometriä. Dubai aikoo laajentaa alansa kaksinkertaiseksi rakentamalla keinotekoisia saaria ja asuttamalla entistä autiomaata.
Vuonomainen 15 km pitkä Dubainlahti jakaa Dubain kahtia. Sen pohjoispuolen nimi on Deira, eteläpuolen Bur Dubai.
Dubai sijaitsee Kravun kääntöpiirillä. Sen ilmasto on kuuma ja aurinkoinen. Vuoden kuumimmat kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, keskimääräinen ylin lämpötila on yli 40 celsiusastetta. Viileintä on tammi- ja helmikuussa, keskimääräinen alin lämpötila on alle 15 astetta. Kesäkuusta lokakuuhun ei sada lainkaan, helmikuussa sataa eniten, keskimäärin 36 mm.
Dubain maamerkkejä ovat muun muassa Burj al-arab -hotelli, rakenteilla olevat kolme palmusaarta ja The World -saaristo, joka muodostaa ilmasta tarkkailtuna maailmankartan. Dubaissa on myös valmistuessaan maailman korkein rakennus Burj Khalifa (828 m). Tornin avajaiset pidettiin 4. tammikuuta 2010.
Joko tunnet nämä turistejakin koskevat säännöt? 10 asiaa, jotka on kielletty Dubaissa
1. Avioliiton ulkopuolinen seksi

Vaikka olisit ollut parisuhteessa matkakumppanisi kanssa jo pitkään, ei huoneen jakamista katsota hyvällä, mikäli ette ole naimisissa. Avioliiton ulkopuolinen seksi on Arabiemiraateissa kielletty lailla, eikä hotellihuonetta virallisten sääntöjen mukaan saisi jakaa vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman avioliittoa tai läheistä sukulaissuhdetta. Käytännössä sääntöä katsotaan kuitenkin läpi sormien Dubain ja Abu Dhabin kaltaisissa suosituissa lomakohteissa.

2. Homoseksuaalisuus on yhä tabu

Homoseksuaalisuus on Dubaissa yhä paitsi tabu myös käytännössä kiellettyä. Saman sukupuolen välisiä avioliittoja ei tunnusteta, ja seksi kahden samaa sukupuolta edustavan henkilön välillä on kielletty. Arabiemiraateilla onkin vielä pitkä matka LGBT-ystävälliseksi matkakohteeksi.

3. Sähkötupakka ei ole sallittu

Sähkötupakan käyttäminen ja tuominen maahan on Arabiemiraateissa kielletty. Dubai ei ole ainoa paikka, jossa sähkötupakan saa unohtaa. Esimerkiksi Thaimaassa sähkötupakasta voi varoitusten mukaan saada jopa kymmenen vuoden vankeustuomion.

4. Alle 18-vuotiaiden hotelliyöt

Alle 18-vuotiaiden lomaa suunnittelevien kaveriporukoiden kannattaa valita Dubain sijaan jokin toinen kohde, sillä hotellissa majoittuminen on mahdollista vain täysi-ikäisen seurassa.

5. Julkiset hellyydenosoitukset

Lomalla lempi saattaa leiskuta villimmin kuin kotioloissa, mutta Dubaissa julkiset hellyydenosoitukset kannattaa suosiolla jättää minimiin. Julkisella paikalla suutelu ja hyväily saattavat pahimmillaan johtaa jopa pidätykseen. Minkäänlaista seksuaalista kanssakäymistä rannalla tai muulla julkisella paikalla ei kannata edes harkita.

6. Julkinen humaltuminen

Dubain ja Abu Dhabin kaltaisissa lomakohteissa alkoholijuomia on vapaasti saatavilla hotellien yhteydessä toimivissa baareissa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että julkisella paikalla humaltuminen on tiukasti kielletty. Jopa Arabiemiraateissa lentoa vaihtavat humaltuneet matkustajat voivat joutua pidätetyiksi. Abu Dhabissa alkoholijuomien ostamisen ja nauttimisen ikäraja on 18, kun taas Dubaissa se on 21.

7. Huumeista tiukat rangaistukset

Arabiemiraatit ei toki ole ainoa maa, jossa kaikki huumausaineet ovat tiukasti kielletty, mutta rangaistukset ovat vielä kovemmat. Kaikesta huumeiden käytöstä, salakuljetuksesta ja myynnistä langetetaan vakavia tuomioita, jotka voivat pahimmillaan johtaa jopa kuolemantuomioon.

8. Unohda pukuleikit

Niin kutsuttu crossdressing eli miehen pukeutuminen naiseksi tai naisen pukeutuminen mieheksi ei Dubaissa ole kevytmielinen asia, jolla voi leikitellä. Pukuleikit kannattaa jättää suosiolla muihin kohteisiin, sillä viranomaiset puuttuvat asiaan julkisilla paikoilla.

9. Porsaanlihan tai pornon tuominen maahan

Mikäli olit suunnitellut sujauttavasi matkalaukkuusi pornoa, joudut perumaan aikeesi. Myöskään pekonia tai makkaraa ei kannata pakata matkaevääksi, sillä sekä pornon että porsaanlihan tuominen Arabiemiraatteihin on tiukasti kielletty.

10. Katteeton shekki

Suomessa shekkivihkot ovat siirtyneet jo menneeseen aikaan, joten shekkien kirjoittamiseen liittyvillä säännöillä ei lomalla tarvitse päätään vaivata. Arabiemiraateissa katteettoman shekin kirjoittaminen saattaa pahimmillaan tuoda jopa vankeusrangaistuksen.

1. Älä käyttäydy sopimattomasti

Arabiemiraattien valtauskonto islam on hyvin näkyvillä myös Dubaissa ja matkailijan tulee huomioida uskonnon vaikutukset paikalliseen kulttuuriin. Moskeijoiden yhteydessä olevista minareeteista kaikuu rukouskutsu viisi kertaa päivässä, mutta useimmat tottuvat näihin kovaäänisiin rukouskutsuihin jo ensimmäisen lomapäivän aikana.


Muitakin vaikutuksia on, ja niistä eniten matkailijoita koskevat tyypillisesti alkoholiin ja julkisiin hellyydenosoituksiin liittyvät säännöt. Alkoholia myydään ja tarjoillaan hyvin rajoitetusti, ja sitä on matkailijoiden saatavilla ainoastaan hotellien yhteydessä sijaitsevissa ravintoloissa tai baareissa.


Julkiset hellyydenosoitukset ovat Dubaissa kiellettyjä. Pariskuntien ei siis sovi kosketella toisiaan julkisilla paikoilla. Ei ole kuitenkaan tavatonta nähdä paikallisten miesten kulkevan käsi kädessä tai hierovan neniään yhteen tervehdyksen merkiksi – tässä ei ole kyse muusta kuin ystävyydestä.

2. Varo auringossa palamista

Dubain keskilämpötilat kohoavat kesäkuukausina parhaimmillaan lähemmäs 40 astetta, jolloin aurinko paistaa todella kuumasti aivan aavikon tuntumassa sijaitsevassa kaupungissa. Matkailijoiden kannattaakin suojautua auringolta erityisesti ensimmäisten lomapäivien aikana, kun iho ei ole vielä tottunut kuumaan aurinkoon.


Aurinkovoiteella kannattaakin läträtä oikein kunnolla riippumatta siitä oleskeleeko auringossa vai varjossa, sillä iho voi palaa myös varjossa.

Korkeiden suojakertoimien lisäksi iho kannattaa suojata kevyillä vaatteilla. Pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet yhdistettynä tehokkaaseen aurinkovoiteeseen ovat varmin keino välttyä ikävältä palamiselta.

3. Pukeudu konservatiivisesti

Islamin vaikutukset ulottuvat myös matkailijoiden pukeutumiseen, sillä vaikka Dubai ei ole Arabiemiraattien konservatiivisimpia kohteita, tulee erityisesti naismatkailijoiden kiinnittää huomiota niin käyttäytymiseen kuin pukeutumiseenkin.

Perussääntönä on peittää joko polvet tai olkapäät, mutta jos haluat pelata varman päälle, kannattaa sonnustautua täyspitkiin vaatteisiin. Uskonnollisissa kohteissa vieraillessa peittävä pukeutuminen on pakollista. Myös hiukset on peitettävä. Hihojen ja lahkeiden pituuden lisäksi naisvieraiden on huomioitava moskeijoissa myös se, että vaatteet eivät saa olla liian tiukat.

4. Mies, älä kuvaa missä vain

Paikalliset musliminaiset ovat erittäin tarkkoja ja tiukkoja valokuvauksen suhteen, eikä heitä ole kohteliasta kuvata ilman lupaa. Kaupungissa on myös muutamia erityisesti miehiä koskevia valokuvaussääntöjä, joita kannattaa noudattaa välttyäkseen kalliilta sakoilta.

Tärkein valokuvausta koskeva ohje on olla kuvaamatta naisia rannalla. Dubaissa on nimittäin jo ongelmaksi saakka miehiä, jotka suuntaavat rannalle ainoana tarkoituksenaan salakuvata lämpimästä säästä ja mukavasta hiekkarannasta nauttivia naisia. Kaupungin virkavalta suhtautuu ongelmaan vakavasti, ja väärään suuntaan asetetusta kamerasta voi saada sakot – tai pahimmassa tapauksessa jopa vankeutta.

5. Vieraile myös Dubain ulkopuolella

Loman aikana on helppo jäädä pelkästään Dubaihin, mutta kaupungista kannattaa tehdä matkan aikana ainakin yksi päiväretki.

Noin kahden tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Abu Dhabi on loistava päiväretkikohde Dubaista. Matkailijalle Abu Dhabissa on kaksi erityisen mielenkiintoista kohdetta: kaunis sheikki Zayedin moskeija sekä kaikkein hurjapäisimmillekin matkailijoille sopiva Ferrari World -teemapuisto.

Muita mainioita kohteita on esimerkiksi päivän mittainen aavikkosafari tai vierailu jossain muussa emiraatissa. Esimerkiksi noin sadan kilometrin päässä sijaitseva Ras Al Khaimah on huomattavasti Dubaita rauhallisempi kohde. Siinä, missä Dubai on täynnä matkailijoita ja muita ulkomaalaisia, on tunnelma naapuriemiraatissa asteen paikallisempi.

Ymmärrä
Muista Persianlahden maista poiketen Dubain vauraus ei ole öljystä peräisin: alunperin tullittomasta satamasta liikkelle lähtenyt talous on menestynyt kaupanteolla ja sijoittamalla naapureidensa rahoja, ja turismi on yhä suurempi ja suurempi tulonlähde. Kasvu on ollut ja on edelleen hurjaa: kamelit vaihtuivat ajan sitten loistoautoihin, pilvenpiirtäjiä kohoaa aavikon hiekasta, valtavia ostoskeskuksia nousee perinteisten soukien kupeeseen. Entisen hiekkaerämaan paikalla pelataan nyt golfia huippuluokan kentillä.

Tule
Dubain lentokenttä (IATA: DXB) on Lähi-Idän kiireisin ja ruuhka-aikoina natisee liitoksissaan silkan ihmismassan takia. Tilanne on kuitenkin jonkin verran helpottunut Emiratesin siirryttyä uuteen terminaaliin 3.

Finnairilla on talvikaudella charter-lentoja suoraan Dubaihin, mutta Suomesta voi lentää esim. Frankfurtin, Istanbulin tai Lontoon kautta. SAS lentää myös Kööpenhaminasta kolme kertaa viikossa. AirBalticlla pääsee myös Riian kautta. Tilauslennot Suomesta ovat ainakin aikaisemmin käyttäneet pientä terminaali 2:ta, joka sijaitsee kentän reittiliikenteen hienoa terminaalia vastakkaisella puolella (kentän Sharjahin puoleisella laidalla).

Mittaritaksi keskustaan maksaa n. 30 dirhamia. Metroyhteys kentälle, jossa asemat terminaalien 1 ja 3 kohdalla, on avattu syyskuussa 2009.

Liiku

Taksilla

Taksi on halpa, helppo ja ehkä myös nopein kulkuneuvo Dubaissa. Alkutaksa on päivisin 3 dirhamia ja iltaisin 3,5 dirhamia (noin 60-70 centtiä euroissa), ja mittari raksuttaa 1,60 dirhamia/km. Taksimatka maksetaan mittarin mukaan.

Takseja on paljon, mutta vapaata taksia voi olla melkoisen vaikeata löytää ruuhka-aikaan, erityisesti jos on keskellä ruuhkaista vanhaa kaupunkia. Myös ostoskeskusten taksijonot voivat olla vilkkaimpaan aikaan pitkiä, niissä kuitenkin takseja riittää kaikille. Puhelinkeskukseen 04-2080808 ei kannata luottaa, sillä tilattu taksi ei välttämättä koskaan tule. Jos on aivan pakko ehtiä ajoissa (esim. lento), kannattaa varata vaikkapa hotellilta kuljetus etukäteen.

Metrolla

Dubain metron ensimmäinen linja, joka kurvaa lentokentältä keskustaan ja sieltä pituussuunnassa lähes Abu Dhabin rajalle asti, on avattu syyskuussa 2009.

Näe

Jumeirah Mosque - ehdottomasti suositeltava kohde. Opastetut noin tunnin kestävät englanninkieliset kierrokset (10 AED) tiistaisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10 (Huom: ei hihattomia paitoja ja shortseja, naisilla huivi). Moskeijaa esittelevät vapaaehtoiset dubailaiset.
Burj Khalifa on tällä hetkellä maailman korkein torni, saavuttaen 828 metrin korkeuden 160 kerroksella. Vierailijat pääsevät näköalatasolle 124:nteen kerrokseen. Sisäänpääsy maksaa alimmillaan Dhs 100, mutta tällä saa vain ajoitetun lipun joka voi jonojen takia olla vasta usean päivän päässä. Niinpä onkin suositeltavaa varata liput etukäteen verkosta. Jos ei raaski odottaa, pääsee sisään ilman odotusta lipulla joka maksaa Dhs 400. Torni on kiinni Dubai Mallissa, jonne pääsee kätevästi metrolla.

Tee

Wild Wadi, vesipuisto

Aavikkosafari - useat paikalliset matkatoimistot järjestävät erilaisia aavikkosafareita. Näissä mm. hurjaillaan jeepeillä hiekkadyyneillä, ratsastetaan kameleilla ja nautitaan ateria beduiinikylässä.
Alppihiihto - mäkeä voi laskea suksilla sisällä tekolumen seassa hiihtokeskuksessa, joka sijaitsee valtavan Mall of Emirates:n sisällä. Kokemuksena vaisu aitoon verrattuna, mutta kuitenkin yksi niistä asioista joita voi jälkeenpäin kehua tehneensä.

Osta

Shoppailu on Dubain kansallisurheilu, jos pidät shoppailusta Dubai on sinulle taivas. Kaikkea on saatavilla, soukkien sälästä maailman luksusmerkkeihin. Ostokeskuksia on kymmenittäin ja jotkut ovat avoinna keskiyöhön asti. Länsimaiset tavarat ovat eurooppalaisissa hinnoissa, mutta hyvään hintaan voi löytää itämaisia mattoja, kultaa ja timantteja. Aina kannattaa kysyä parasta hintaa (What is your best price), hinta voi pudota prosentteja yksinkertaisella tinkaamisellakin.

Oma lukunsa on Dubai Shopping Festival (DSF), joka järjestetään yleensä joulu-tammikuussa ja kesällä Dubai Summer Surprises. Tällöin monissa kaupoissa on alennuksia, jotka voivat olla parhaimmillaan jopa 70% - myös merkkituotteista. DSF:n aikaan avoinna on myös Global Village, joka on eräänlaiset messut yhdistettynä huvipuistoon. Täällä eri mailla on paviljonkeja, joissa myydään kyseisen maan tuotteita.

Suositeltavia ostoskeskuksia ovat Mall of the Emirates, Ibn Battuta Mall, Dubai Mall, Burjuman ja Mercato Mall. Ensimmäisestä löytyy oikeastaan kaikki ja kokonsa puolesta se on vielä helposti suunnistettava. Ibn Battuta sijaitsee lähellä Dubai Marinaa ja on avoinna keskiyöhön. Dubai Mall on valtava ostoskeskus, jossa on nähtävä myös iso akvaario ja iltaisin kello 18-22 puolen tunnin välein viereisen tekojärven upea suihkulähde ja valoshow, Dubai Fountain.

Ostoskeskuksissa on myös hyvätasoisia ja edullisia ravintoloita. Wafi Mall on kuten Burjuman pääasiassa kalliita merkkituoteita myyvä ostoskeskus, mutta siellä on Wafi Gourmet herkkukauppa ja -kahvila, josta saa erinomaiset baklawat.

Hintataso ilman alennuksia on suunnilleen sama kuin Suomessa. Elektroniikkaa ostaessa kannattaa huomata, että takuu ei välttämättä ole voimassa Suomessa (esim. Apple-tuotteet).

Syö

Dubaissa erityisesti arabialainen tai libanonilainen keittiö on loistava. Kaupungista löytyy myös hyvä valikoima intialaisia, thaimaalaisia, italialaisia ja oikeastaan mitä vaan; gourmetista katuruokaan. Hygieniaa seurataan tarkasti ja katujen varsilla olevissa edullisissa pikkuravintoloissa uskaltaa hyvin syödä. Kaupungilla liikkuessa näkee pieniä grillikioskeja (usein moskeijan tuntumassa), joista saa paikallisen shawarman välipalaksi, reilumpaan nälkään niitä tarvitaan kaksi. Shawarman kanssa kannattaa kokeilla vastatehtyä mangomehua. Myös suuret amerikkalaiset pikaruokaketjut ovat hyvin edustettuina.

Seisovan pöydän ystävien kannattaa huomioida useiden hotellien, mm. kaikkien Madinat Jumeirahin alueen hotellien, tarjoamat buffet-illalliset. Ruoka on tyypillisesti sekoitus länsimaista ja libanonilaista. Hintaluokka on 180-200 AED/henki ilman juomia (aamulla tehty pöytävaraus tarvitaan).
  • Verre - Gordon Ramsayn ravintola keskustan Hiltonin (Dubai Creek) yhteydessä. Elegantti sisustus, loistava palvelu ja kattava ruokalista.
  • Al Nafoorah - Loistavaa libanonilaista ruokaa ja palvelua Emirates Towerissa. Tyylikäs ulkoilmaterassi.
  • Automatic - Nimi ei ole erityisen houkutteleva, mutta ketjun ravintoloissa saa hyvää libanonilaistyyppistä ruokaa halvalla. Ehkä miellyttävin ketjun ravintoja on Beach Centressä Beach Roadilla vähän matkaa vanhasta Dubain eläintarhasta itään kohti Jumeirah Plazaa ja Village Shopping Complexia.
  • Sidra - Ympäri vuorokauden avoinna oleva edullinen, mutta hyvää ruokaa tarjoava libanonilainen ravintoja Dune Centressä Satwan Al Dhiyafa Roadilla.
  • Lemongrass - Erinomainen thai-ravintoja Lamcy Plazan edustalla. Ravintolalla on pieni myymälä myös Ibn Battuta Mall'in itäpään Food Courtissa.
Juo
Vaikka Dubai on Persianlahden yksi sallivimmista kohteista alkoholin suhteen ja yöelämää löytyy enemmän kuin yleensä muissa seudun maissa, ovat juominen ja bilettäminen rajattuja hotellien sisätiloihin pois näkyvistä. Julkisella paikalla ei sovi esiintyä humaltuneena tai nauttia alkoholia.
Kahvilat

Dubaista löytyy useita suurien kahvilaketjujen (Starbuck's yms.) sekä pienempien ketjujen kahviloita yksittäisten paikallisten kahviloiden lisäksi. Kahvi on suomalaiskahviloiden tasolla tai kalliimpaa hinnaltaan.

Kahviloiden terasseilla voi polttaa vesipiippua shishaa, maustettua tupakkaa pitkällä piipulla veden läpi imettynä. Shishan polttoa on viime aikoina vähän rajoitettu. Savuttomuus yleistyy Dubainkin kahviloissa.

Baarit & pubit

Alkoholin myynti ja käyttö on rajoitettua Dubaissa. Baareja ei näy katukuvassa, vaan ne ovat sisällä hotelleissa. Hotellin baarit ovat yleensä avoimia myös niille jotka eivät majaile kyseisessä hotellissa. Kello 17-19 on alkoholin myynti ja nauttiminen kiellettyä, ja baarit noudattavat tätä sääntöä tiukasti. Kannattaa uskoa henkilökuntaa joka pyytää joitakin minuutteja ennen kello 17:aa asiakkaita juomaan lasinsa tyhjäksi. Dubain poliisi tekee satunnaistarkastuksia hotellien baareihin, ja alkoholin nauttimisesta kiellettynä aikana on kovat seuraukset sekä asiakkaalle että baarille.

Yökerhot

Yökerhot ja diskot ovat pääsääntöisesti hotellien yhteydessä alkoholilainsäädännöstä johtuen. Lehdet Timeout Dubai ja What's On kertovat paikoista tarkemmin ja aukioloista. Monessa paikassa järjestetään Ladies Night, jolloin naiset voivat saada esimerkiksi shampanjaa ilmaiseksi koko illan tai ilmaisia drinkkejä.

Nuku

Jos pikkurahasta ei ole puutetta, niin Dubaissa sijaitsee maailman kallein ja korkein hotelli, Burj al-arab, jossa yöpyminen maksaa 1000-30000 euroa vuorokaudelta.

Puhu

Virallinen kieli on arabia, mutta maan monikansallisuuden takia lähes kaikki osaavat edes auttavasti englantia.

Pysy turvassa

Dubai on varsin turvallinen kaupunki. Osasyy on se, että alkoholia saa vain hotellista eikä kaupungilla liiku humalaisia.

Taskuvarkaita voi olla ruuhkaisilla alueilla, mutta väkivalta on kaupungin kokoon nähden hyvin harvinaista. Kaikkialla kaupunkialuella voi liikkua turvallisesti.

Vain viralisia takseja suositellaan, mutta ei vaarallisuuden takia, vaan hinnan ja siksi, että muut ovat laittomia.

Pysy terveenä

Dubaissa ei ole terveyden suhteen suuria riskejä kuumuutta lukuunottamatta. Erityisiä rokotuksia ei tarvita, mutta usein kuumissa ja kehittyvissä maissa matkustavien kannattaa hankkia hepatiittirokotus. Dubain hanavettä voi juoda, se ei tosin merivedestä valmistettuna maistu kovin hyvältä. Sharjahinkin puolella on parempi pysyä pullovedessä. Auringon porotuksen takia nestettä on juotava säännöllisesti, ja kannattaakin aina kantaa mukanaan vesi- tai juomapulloja.

Terveydenhuolto on pääasiassa yksityistä. Julkisissa sairaaloissa hoidetaan henkeä uhkaavat sairaudet, mutta pienempiä vaivoja varten tarvitaan vakuutus.

Dubaissa on paljon pieniä lääkäreiden vastaanottoja, joko yhden lääkärin vastaanottoja tai pieniä muutaman lääkärin klinikoita, joissa lääkärit ovat usein intialaisia tai muista arabimaista tulleita. Varsinkin englannissa koulutuksensa saaneet käyttävät nimensä perässä englantilaista lyhennettä (FRCS tai vastaava).

Hyvämaineisia yksityisiä sairaaloita ovat mm. Wellcare hospital ja American hospital.

Pinaattiräiskäleet

ANNOKSET         VALMISTUSAIKA
4                                  15 min

Letut maistuvat puolukoiden kanssa. Pinnalle voi kääntämisen jälkeen lisätä juustoraastetta.

Ainekset
300 g pakastepinaattia
5 dl kevytmaitoa
2 kpl kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
   voita ja öljyä

Näin teet

Sulata pinaatti. Sekoita ainekset keskenään. Anna turvota 15 minuuttia. Paista taikinasta öljy-voiseoksessa ohuita isoja räiskäleitä tai pikkulettuja lettupannulla.

Banaani-mysliletut


Ainekset                               Paistamiseen
1 kpl                                     öljyä tai juoksevaa rasvasekoitusta
iso banaani
2 kpl
munaa
1 dl
mysliä
1/2 tl
vaniljasokeria


Näin teet
Paloittele banaani kulhoon. Riko joukkoon munat. Murskaa banaani sauvasekoittimella. Lisää mysli ja vaniljasokeri. Paista taikinasta rasvassa ohuita, pieniä lettuja tai isompia räiskäleitä miedolla lämmöllä.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Kardemumma

Kardemumma on mainio viherkasvi hämäriin tiloihin. Ruukkukasvina kotioloissa se jää alle metrin kokoiseksi. Kasvilla on maanmyötäinen, haaroittuva juuristo, josta nousee runsaasti pystyjä versoja. Versot ovat sormen vahvuisia, mutta ohenevat kärkiä kohden. Sirot, kiiltävät´ja pitkänsuikeat lehdet ovat n. 7 cm leveät ja 50 cm pitkät. Kukat ovat omissa versoissaan tiiviinä kimppuina. Huoneilman viileydessä kasvi ei kuki. Kukkimattomuuteen voi olla syynä myös ruukkuviljely.

Soveltuvuus

Sopii hyvin hämäriin tiloihin myös ravintoloiden ja näyttelytilojen koristeeksi.

Kasvuympäristö:

Tarvitsee kuitenkin runsaan hajavalon, vaikka sietää yllättävänkin niukan valon. Suora paahde ruskeuttaa lehtien kärjet.

Hoito

Kasvukaudella kasvi sietää runsasta lämpöä. Se viihtyy parhaiten 25-27 asteen kosteassa lämmössä. Kasvun aikana kastelu saa olla runsasta. Vettä saa olla alusvadillakin. Kasvin ollessa levossa viikottainen kastelu riittää. Kasvukauden ajan olisi hyvä kastella luonnonlantavedellä. Talvella kuolleet lehdet nypitään pois.

Kardemumma (Elettaria cardamomum) on inkiväärikasveihin kuuluva ruohovartinen kasvi, jonka siemeniä käytetään mausteena. Samaa nimeä käytetään joskus myös muutamasta muusta saman heimon jäsenestä. Ne ovat kaikki monivuotisia, noin 2–4 metriä korkeita kasveja, jotka kasvavat luonnonvaraisena Intian sademetsissä.

Suurimpia kardemumman kuluttajia ovat arabimaat ja Intia. Guatemala ohitti Intian maailman suurimpana kardemumman tuottajana 2000-luvulla ja sen vuotuinen 23 000 tonnin tuotanto edustaa 66 % maailman tuotannosta (35 000 tonnia). Muita kardemumman tuottajia ovat nykyään muun muassa Tansania, Sri Lanka, El Salvadorja Vietnam.

Huonekasvina

Kardemumma-kasvi istutetaan valoisaan paikkaan; se kasvaa ruukussa noin metrin pituiseksi. Kasvin lehdet tuoksuvat kardemummalle hierottaessa. Kardemumma kukkii vain kasvihuoneoloissa. Sitä kastellaan reilusti kerralla ja annetaan sen jälkeen kuivahtaa; talvella se pärjää hieman varovaisemmalla kastelulla. Kardemummaa voidaan kasvattaa huoneenlämmössä ympäri vuoden, ja sitä lisätään jakamalla.

Lisääminen

Kardemumma jaetaan mullanvaihdon yhteydessä. Kasvi kumotaan pöydälle ja siitä irrotetaan juurakonpaloja, joissa on pari kolme uutta versoa. Jokaiseen jakopalaan pitää jäädä eläviä juuria. Samalla poistetaan vanhat versot.

Kardemumma on monivuotinen, pensasmainen, inkiväärikasveihin kuuluva kookas ruoho, jonka lehtiversot saattavat kasvaa jopa kuusimetrisiksi. Kasvin juurakosta kasvaa metrinkorkuisia kukkaversoja, joihin kukinnan jälkeen muodostuu noin sentinmittaisia hedelmiä. Hedelmä on soikea, kolmilohkoinen kota, jossa on 15—20 punaruskeaa, muutaman millimetrin pituista siementä. Siemenet ovat aromaattisia sekä hieman pistäviä ja mausteisia ja niiden maku on makeahko sekä hieman kamferimainen.

Kardemummaa voidaan viljellä siemenistä tai juurakon palasista. Kasvista tulee tuottava neljäntenä vuotenaan ja se tuottaa satoa 15 vuoden ajan. Kasvi kukkii pitkään ja hedelmät kypsyvät eri aikoina, joten ne joudutaan poimimaan yksitellen. Sadonkorjuun jälkeen kodat pestään ja kuivataan joko auringossa tai koneellisesti. Kuivaamisen jälkeen siemenkodat voidaan poistaa, jolloin kilosta saadaan noin 600 grammaa siemeniä. Kardemumman suurimpia tuottajia ovat Intia, Guatemala ja Sri Lanka, joista Intia tosin myös itse käyttää suurimman osan tuotannostaan.

Nykyisin kardemumman käyttö on maantieteellisesti jakautunut hyvin epätasaisesti. Suurimpia käyttäjiä ovat Intia, Lähi-Itä ja Skandinavia. Intiassa yksi suurimmista käyttökohteista ovat curryjauheet, Saudi-Arabiassa kahvi ja Pohjoismaissa pulla. Kardemumma sopii hyvin myös lihamurekkeeseen, omenaruokiin, jäätelöön sekä erilaisiin juomiin.

Onko mahdollista kasvattaa kardemummia kotona?

Kardemumma on erittäin termofiilinen kasvi. Se ei kykene kestämään lauhkeaa ilmastoa talvisin negatiivisissa lämpötiloissa, joten sen viljely on mahdollista vain kotona. Meille kasvattaminen on hyväksyttävää vain kasvihuoneissa, asunnoissa, taloissa, talvipuutarhoissa.

Missä kardemumma sijoitetaan

Kardemumma on voimakkaasti kasvava kasvi, joka on korkeintaan yhden metrin korkeus kotona, voimakkaasti pitkänomainen tummanvihreät lehdet. Koska korkeudessa ja leveydessä se kasvaa lähes tasaisesti, sitten huoneessa, sinun on otettava sopiva alue ja määrä.

Kardemummaisen valaistuksen valinta


Elintoiminnan kardemummin luonnollisissa prosesseissa tarvitaan runsaasti kirkasta, mutta epäsuoraa ja diffuusi auringonvaloa, sekä talvella että kesällä. Aseta se asettuun hajallaan tai osittain varjossa.

Se on tärkeää! Kasvit, joissa ne kasvattavat kardemummia, sijaitsevat suoraan auringonvalon hajallaan olevien katoksen alla, antavat kardemumien ravinnon humuksella ja tarpeellisella kosteudella.

Mikä on kardemummin lämpötila ja kosteus?


Lämpöä rakastava kasvi, kardemumma tuntuu hyvin halutuilta elementteiltä kesän lämpötilassa 20-25 ° C ja talvella lepoajan aikana 12-15 ° C: ssa. Kardemummi reagoi reagoimaan suihkutukseen, suosii suihkussa tai kun sen lehdet käsitellään märällä sienellä pölystä.

Miten valita substraatti istuttamalla kardemummaa


Ammattimaiset kukkaviljelijät suosittelevat turpeen ja humuksen maaperän ja hiekan sekoituksen käyttöä, säilyttäen samalla suhteessa 2: 2: 1 kasvaneen kardemumman suhteen.Mutta muut lähteet uskovat, että näiden kasvien seoksen pitäisi olla rikas eikä humus, mutta humuksella on siksi suositeltavaa ostaa jo valmistettuja funktionaalisia seoksia, ja pH on pidettävä 5,5-6.

Kardemumman jäljentäminen: kuinka istuttaa kotona

Kardemumma (toinen nimi eletariyalle) kykenee moninkertaistamaan kolmella tavalla: siemenet, juurakoiden erottaminen ja juurtumisleikkausten apikappaleiden leikkaaminen.

Marjalikööri

4 annosta | Valmistusaika yli 24 h Raaka-aineet 2 lt Marjoja, mansikoita, mustikoita, puolukoita, herukoita tms. 250 gr sokeria 1 vanilja...